Kokemuksia

Asiakkaiden kokemuksia, heidän omilla sanoillaan:

Eden 

Päädyimme Rosan oppiin pitbull narttu Edenin kanssa ystäväni suosituksesta. Eden tuli meille hoitoon viikonlopuksi ollessaan noin 5 kuukauden ikäinen ja kun hoitoaika venyikin viikoiksi niin itsestä alkoi tuntua hankalalta ajatus siitä, että koirasta pitäisi joskus luopua ja päädyin lunastamaan koiran papereineen itselleni. Eden oli ehtinyt olla jo ainakin parissa kodissa eikä minulla ollut mitään tietoa siitä, miten sitä oli kohdeltu tai millainen koira on luonteeltaan. Pitbulleista minulla oli kokemusta vain ystävälläni olevasta erityisen lempeästä ja pehmeästä tapauksesta, mutta tiesin kyllä saavani haasteita, koska minulla on ollut vaativa kodinvaihtaja koira aikaisemminkin. Sen jälkeen olin kyllä päättänyt, että sellaista ei meille enää ikinä tule eikä varsinkaan narttua, mutta tässä sitä oltiin:D

Alku Edenin kanssa meni melko helposti eikä isompia ongelmia kyllä ollut. Toki Eden oli tottunut kulkemaan flexissä miten sattuu, joten hihnassa kulkeminen vaati vähän treenaamista ja metsässä kävely oli city-koiralle aluksi kummallista, kunnes parin päivän jälkeen Eden jo ryömi mudassa ja rymisteli pitkin metsiä aivan innoissaan. Kävimme Edenin kanssa heti alusta lähtien koirakoulussa ja tapasimme muita koiria ja paljon erilaisia ihmisiä sekä tutustuimme moniin paikkoihin ja tapahtumiin, että Eden oppisi olemaan luontevasti missä vaan. Edenin lähestyessä vuoden ikää alkoi rähinä muille koirille ja ihmisille ja se hyökkäili kaikkia vastaantulijoita kohti sellaisella asenteella, ettei itsekään enää tiennyt onko se iloinen vai oikeasti vihainen. Joo ja tässä kohtaa paloi hermo ja soitimme Rosalle, minkä jälkeen meillä asuukin aivan muuttunut neitokainen. Ja omistaja myös:)

Ensimmäisellä tapaamisella Rosa testasi Edenin ja oli niin mahtavaa kuulla, että meillä on todella tervepäinen koira, jolla on vahva puolustus- ja saalistusvietti. Vähemmän hienoa oli kuulla Rosan todella taitavaa tulkintaa Edenin touhuilusta ja ajatuksista, koska koirahan teki just niin kuin halusi ja jos osaisi puhua niin olisi haistatellut monessa kohtaa ja painellut tekemään omiaan keskisormi pystyssä. Mietin, että Edenin meille tuleminen ”kodittomana” sai ehkä toimimaan jotenkin lepsummin tai sitten Eden vain kokeilee kaikessa, että miten paljon saa kahmittua valtaa itselleen, koska on kovapäinen ja hitusen viekas narttu. Lohduttavaa oli se, että Rosan mielestä meillä ei ollut suuria ongelmia vaan monia pieniä juttuja, joihin huomioita kiinnittämällä kummankin elämä helpottuisi.

Eli johtajuuden vahvistaminen oli se asia mistä lähdettiin liikenteeseen. Viikon mittaisella jääkaudella Eden kokeili kaikkea mahdollista millä olisi jotain huomioita saanut ja joka päivä töistä kotiin paluu oli yhtä juhlaa, kun neiti oli yleensä tuhonnut ainakin muutaman sohvatyynyn ja pöllyttänyt sisälmykset ympäri kämppää ja syönyt siinä sivussa pari mattoa tai kenkää tai mitä nyt oli vain keksinyt. Tässä kohtaa piti soittaa Rosalle kun meinasi usko loppua ja suunnittelin jo, että laitan tori.fi ilmoituksen, jossa yksi pitbull vaihdetaan vaikka kultakalaan.. Rosa selitti taas Edenin ajatuksenjuoksua ja iloitsi reaktioista sekä tsemppasi jatkamaan, mikä olikin tosi tärkeää koko koulutuksen ajan, että aina sai apua ja tukea, kun sitä tarvitsi.

Kävimme Edenin kanssa yhteensä neljä kertaa Rosan ohjauksessa ja sen kuukauden aikana saimme aivan huikeita tuloksia aikaan. Eden on edelleenkin nopea ja reagoisi mielellään kaikkeen, mutta kun tiedän tämän niin osaan toimia ennen Edeniä tai ohjata sitä riittävästi eikä toisten koirien tai ihmisten ohitukset aiheuta enää rähinää, Edeniä voi pitää irti, koska se kuuntelee ja tulee hienosti luokse pyynnöstä ja on muutenkin todella paljon rauhallisempi. Eden tulee muiden koirien kanssa todella paljon paremmin toimeen eikä se ole päälliköimässä tai komentelemassa muita. Ajattelen, että Edenin kanssa saa kyllä olla tarkkana ja jatkaa vielä työskentelyä, mutta kun ymmärrän mitä koirani päässä liikkuu niin osaan itse toimia ennakoiden ja nyt meillä on johtajuus talossa oikealla naisella ja kaikkien elämä on aika paljon mukavampaa.

50717575_2220893014624521_2654239847048282112_n
Donna

Huhti-toukokuun vaihteessa 2016 meille saapui hoitoon Donna niminen saksanpaimenkoiran ja pystykorvan mixsaus. Ensimmäinen kuukausi meni meillä rattoisasti ja miltei ongelmitta, mitä hän nyt haukkui kaikki pihapiirin linnut pystyyn ja lenkillä ”hieman” veti. Tämä tyttö oli jo tuolloin kolme vuotias ja oli omat temppumsa opetellut jo aiemmin. Kesäkuussa sovimme edellisen omistajan kanssa että Donna jäisi pysyvästi asustelemaan meidän luokse. Helppoa tuon koirulin kanssa ei ole kuitenkaan ollut. Mitä pitempään vietimme aikaa yhdessä sitä kovapäisemmäksi tuo primadonna alkoi muuttumaan. Lenkkeily muuttui painajaiseksi, pihalta lähtiessä koira kiinni hihnassa tämä paineli menemään jo etutassut ilmassa miltei kuristaen itsensä, kaikki komennot ja huudot menivät kuuroille korville. Vapaana pitäminen ei tullut kuuloonkaan. Lisäksi tämä karvakaveri haukkui kaiken mahdollisen liikkuvan, ja välillä myös ei liikkuvat pelottavaksi kokemansa asiat pystyyn. Aika kului ja aloimme olemaan voimattomia tuon koirulin suhteen, kädet olivat jo monesti revähtäneet lenkillä, ja ainainen haukkuminen koetteli hermoja. Sisälläkin Donna oli rauhaton, ei sentään tuhonnut paikkoja mutta joskus saattoi merkata lattialle märkää mielipidettä ja ravasi kämppää edes takaisin. Kokeilimme kaikenlaisia kikkoja, mutta mistään ei oikeastaan ollut hyötyä. Onneksi… Luojan kiitos onneksi, vuoden 2018 loppupuolella istuessamme veljentyttöjen syntymäpäivä kahveilla tuli koira ongelma puheeksi. Veljen emäntä oli paininut aikaisemmin samojen ongelmien kanssa oman koiruuden kanssa. Häneltä saimme nevon ottaa yhteyttä Rosabellaan, ja näin teimme. Ei kulunut kun pari viikkoa ja ensimmäinen käynti kerta olikin edessä. Luonnetestissä selvisikin sitten että Donna oli fiksu ja ovela, ja eikä sekään jäänyt epäselväksi kuka oli lauman johtaja. Siitä sitten lähdettiin parsimaan koulutus ohjelmaa kasaan, ja kaikkihan starttasi jääkaudella. Jääkausi oli raastava, ei ehkä koiralle kuitenkaan vaan enemmän itselle. Seuraavalla kerralla kävimme hihnakoulutusta läpi ja kappas kummaa, koiralta hävisi vetäminen kokonaan pois. Kaiken kaikkiaan kävimme luonnetestin lisäksi kolmella koulutus tunnilla. Joulukuun puolessa välissä meillä olikin sitten jo täysin erillainen koira käytöksiltään. En voi edes sanoin kuvailla kuinka paljon tämä kaikki on muuttanut elämää. Tällä hetkellä voi lähteä hymyssä suin lenkille, ja tuo ennen niin vetävä ja rähjäävä primadonna kävelee vapaana vieressä. Vielä tietty on pikkasen töitä vapaana ohitusten kanssa, mutta tuskin työt loppuvat täysin koskaan. Molemmat kehittyvät kuitenkin siinä samalla, niin koira kuin omistajakin. Tämä koulutus on ollut todella opettavainen kokemus. Ei voi muuta sanoa kun kiitos kaikesta.

49705007_345444156184442_4636761880042405888_n


Jope & Netta

Hakeuduin Pevi-koulutukseen 10.12.2018. Mittani oli täyttynyt. Niin rakkaat kuin koirani minulle ovatkaan, väsyin niiden ainaiseen käytökseen. Omistan kaksi suhteellisen isoa koiraa. Suomenlapinkoira Jope 6v, joka kuvassa esiintyy on ollut minulla pennusta asti ja Saksanpaimenkoira/Amerikanakita mix Netta 4v, on tullut minulle 8kk:n ikäisenä kodinvaihtajana.

Lenkit näiden kanssa olivat yhtä painajaista, koska sain juosta niiden perässä kuin märkä rätti ja vain huutamalla sain niiden huomion. Toisten koirien ohittamista kartoin keinoilla millä tahansa, sillä siitähän syntyi kamala show. Remmissä kiskottiin, poukkoiltiin ja rähjättiin toisille koirille, ja jos sekään ei riittänyt ruvettiin keskenään nahistelemaan.

Jopen kanssa meillä on ollut ongelmia pennusta asti, mutta olen vain elänyt asian kanssa. Remmirähjäämistä, urosten kimppuun käymistä, isottelua kaikelle ja kaikesta, ylimääräistä haukkumista, eikä korvatkaan olisi ollut pahitteeksi. Silti minä jotenkin annoin asioiden olla. Pärjäsin.

Netan tullessa meille, asiat muuttuivat hetkeksi paremmaksi. Netta kyllä oli aluksi hihnakäyttäytymiseltään melkoinen vetokoira, mutta siitä selvisimme jotenkuten. Lenkit oli kuitenkin rauhallisempia ja elämä koirien kanssa oli muutenkin aika jees! Kunnes Jopen paha käytös alkoi alusta. Noh, onneksi Netta edes totteli, hetken. Eikä aikaakaan kun minulla oli kaksi reaktiivista, huonosti käyttäytyvää koiraa. Meillä päin ei niin paljon koiranulkoiluttajia ole, niin menihän se niiden käytös.

Jossain vaiheessa minulle kuitenkin riitti. En tiedä oliko se se, kun lenkkeilystä tuli kammottava pakkorako. Koko ajan sai olla valppaana mistä tulee toinen koirakko vastaan ja miten saan omani pysymään niin, ettei ne pääse irti ja rähjäämään. Vai oliko syy kenties se, että vapaana pitäessä en osannut rentoutua, koska pelkäsin seuraamuksia jos koirat päättävätkin lähteä. Mutta olipa syy mikä tahansa, olin päättänyt että nyt lähdetään koirakouluun.

Ensimmäinen kertamme koirakoulussa alkoi ”neuvola” käynnillä, jossa kouluttajamme katsoi koirien luonnetta ja käyttäytymistä. Yllätyin tuloksista! Olin aina luullut urokseni olevan arka ja pelokas koira, mutta oikeasti herra olikin vain ovela kettu, jolta löytyi kasa jääräpäisyyttä. Kuinka monesti hän onkaan minua kerennyt kuuden vuoden aikana huijaamaan. Netan testin tulokset jo lähes arvasin. Jääräpää jolla laumanjohtajuus.

Tavoitteemme koirakoululta oli arviokäynnin jälkeen se, että saisimme yhteisen luottamuksen ja minä olisin laumanjohtaja, ei Netta. Laskisimme Netan arvojärjestyksessä minua alemmas, mutta kuitenkin Jopen yläpuolelle. Voitaisiin käydä turvallisesti ihmisten ja toisten koirien ilmoilla, ilman että minun tarvitsee koko ajan olla jännittynyt.

Koulutukseen sisältyi jääkausi, joka oli rankempi minulle kuin koirille. Koirat ottivat jääkauden oikein rempseästi ja käyttivät koko kahdeksan päivää hyödyksi. Enhän saanut huomioida hyvää, enkä huonoa käytöstä. Jääkauden jälkeen alkoikin kova koulutus, niin minulle kuin koirillekkin. Opeteltiin uudestaan kulkemaan hihnassa, koirat ei vedä, minä en vedä. Myös kuuliasuutta lisättiin.

Aikaisemmin minulla oli ennakkoluuloja Pevi-koulutuksesta. En ollut koskaan asiaa edes sen tarkemmin tutkinut, kuullut vain huhupuheita. Nyt koulutuksen käyneenä voin ilokseni todeta, että se toimi ja kokemus oli kaikkea muuta kuin negatiivinen! Koulutuksen jälkeen minun ei ole tarvinnut korottaa kertaakaan ääntä tai huutaa naamapunaisena, koska kaveri otti hatkat. En olisi ikinä uskonut, että koirien kanssa lenkkeily voi olla näin mukavaa. Ohitukset sujuvat ongelmitta ja vapaana pitäessä tiedän, että koirat pysyvät lähettyvilläni ilman, että yritän olla koko ajan askeleen edempänä niitä. Minun ei tarvitse pälyillä kauhistuneena ympärilleni, että mistä joku saattaa tulla. Luottamus on molemminpuolin kasvanut hurjasti. Koirani ja minä olemme rauhoittuneet, eikä minun tarvitse enään turhaan hötkyillä. Ja kaikki tämä saatiin aikaan lyhyessä ajassa.

rommi 2 Rommi 3


Rommi

Kokemukset pevistä ovat minulla ja miehelläni positiivisia. Koiramme on metsästyskäyttöön tarkoitettu pohjanpystykorva. Ongelmina meillä oli minun eli ”emännän” ns. kiusaaminen silloin kun kukaan ei ollut paikalla (näykkii ja puri vaatteisiin reikiä) ja eikä myöskään totellut. Kynsienleikkuu oli taistelua, lenkillä ohitukset yhtä rähjäämistä ja hihnassa riekuttiin ja pelleiltiin. Vieraiden aikana ei osattu rauhoittua vaan se näykki ja kävi ylikierroksilla. Viimeinen niitti koulutukseen hakeutuminen oli se kun eräänä päivänä koira näykkäsi lomittajaa puolustaessaan luuta. Pevi-koulutukseen päädyttiin siksi, koska olin kuullut jo ennemmin hyviä kokemuksia ja tietoa pevistä ja näin jälkikäteen mietittynä en usko, että muut keinot olisivat välttämättä toimineet. Kävimme koulutuksessa 3 kertaa ja nyt arki on huomattavasti helpompaa. Koulutus ei ollut helppo, mutta sitäkin antoisampi. Ollaan opittu paljon koirasta ja sen elekielestä. Kynsienleikkaaminen sujuu ilman että juostaan ensin karkuun ja sen jälkeen taistelua, nykyään ollaan onnesta soikeana, kun ottaa kynsisakset esiin 😀 Ohituksia on ollut todella vähän mutta helpompia, jos vain on tarkkana. Vieraista ilmoitetaan mutta ne osataan jättää jo rauhaan. Lenkillä kävellään pääasiassa nätisti, välillä muistutellaan. Koulutuksen jälkeen meillä on rauhallisempi koira. Pevi-koulutusta voin kyllä suositella koiraongelmien kanssa painiville lämpimästi. Kiitos vielä Rosa! Ps. Koira nukkui ennen yöt ulkotarhassa, mutta koulutuksen jälkeen nukkunut joka yö sisällä 🙂

Heliannan murut


Leevi & Elli

Lokakuussa 2014 meille muutti chihuahua Leevi joka oli kiltti. Ei haukkunu vastaan tulijoille eikä kotona räksyttänyt kun ovikello soi. Jossain vaiheessa oli tarkoitus hommata Leeville kaveri kun aika on sopiva.Helmikuu 2015
Leevin kasvattajan kanssa olemme edelleenkin hyviä ystäviä ja hän kertoi että aikoo hakea Leevin siskon pois kodista mihin oli muuttanu luovutus ikäisenä.(Erinäisistä syistä).
Helmikuussa 2015 Elli muutti meille. Ei mennyt kauvaa kun ongelmia alko tulemaan esille..Ensimmäisinä viikkoina Elli saattoi räksyttää KOKO AJAN vaikka oltiin miehen kanssa kotona..Jossain vaiheessa sain tilannetta hallintaan. Laitoin monta asiaa ”kodinvaihtajan piikkiin”
Isoin ongelma alkoi olemaan se että kun koirat jäivät yksin kotiin niin pari tuntia lähdöstä niin se alkoi Elli haukku tasaiseen tahtiin monta tuntia.Naapureilta tuli palautetta (asumme kerrostalossa) ja Elli alkoi haukkumaan kaikki vastaan tulijat. Ja mikä ärsyttävintä pissaili kaikki matot! Äänitin aina kun olimme pois kotoa että onko hiljaa. Kokeilin kaikkia juttuja maan ja taivaan väliltä! Rajasin aluetta, ultraäänilaitetta , sekotin koiran rytmiä yms. Oma kärsivällisyys loppui en tienny enää mitä tehdä. Sillon ajattelin että joku ammattilainen saa auttaa.

Kävimme pevi koulutuksen ja en ole katunut hetkeäkään. Pevi oli hyvin opettavainen myös minulle ja varsinkin koirille. Koulutus ei kestäny montaa kertaa ja tuloksiin oltiin tyytyväisiä.
Se minkälaisen kontaktin ja arvostuksen koirilta sain on mahtava! Ja kuinka Leevistä kuoriutui vielä upeampi koira.

Lokakuussa 2016 meille muutti kolmas chihuahua Eino. Oli ihana miten erilaiset ”eväät” pystyi antamaan uudelle tulokkaalle. Einon oli helppo tulla laumaan mukaan ja oppi nopeasti säännöt mitä minä vaadin muilta koirilta niin Eino teki perässä.
Vaikka Elli ja Leevi ovat samasta pentueesta ovat luonteet ja tarpeet aivan erilaiset. Ja jotain asioista aina täytyy välillä vahvistaa ja palautella koiraa ”maanpinnalle”.
On hienoa nähdä miten ne toimivat laumassa yhteisillä säännöillä.

Mitä Pevistä hyödyin?
Haukkuminen loppui, oli hienoa kuunnella äänityksiä missä Elli on hiljaa! pystyin lähteen ihan milloin vaan ja tulemaan kotiin milloin vaan että Pelkäsin että Elli on haukkunut kotona koko ajan.
Ellin sisälle pissaaminen loppui!
Menemään muista koirista ohi että Elli räjähtää haukkumaan muille.
Ja mikä parasta? Sain ihanat koirat

 

tarmo


Tarmo

Hankittiin siis 7,5 kk ikäinen kastroitu amstaffiuros Espanjasta tarhalta tammikuussa 2016. Tullessaan Tarmo oli nimensä veroinen, täynnä intoa ja energiaa ? Pistimme tarmokkuuden rodun, iän ja koiran historian piikkiin ja ajattelimme tilanteen tasoittuvan ajan myötä. Hieman ongelmalliseksi koimme Tarmon hyppimisen ihmisiä vasten koko 30 kg painollaan sekä yksinollessa tuhoamis tarpeen. Humioimattomuus ei hyppimiseen auttanut, vaan koira alkoi näykkiä niin, että kädet olivat mustelmilla. Hihnassa Tarmo kulki mielestämme ihan kivasti, ainoastaan toisten koirien ohitukset aiheuttivat päänvaivaa. Tarmo heitti voltteja ja vonkui/huusi, kuin pieni porsas… Halusi niin kovin päästä kaverin kanssa tutustumaan. Osallistuimme Hienosti hihnassa -kurssille, jonka ensimmäisellä tunnilla emme saaneet mennä toisten koirakoiden lähelle, vaan jouduimme ”piileskelemään” autojen takana, että Tarmo vähän rauhottuisi ? Ohjaajan ohjeistuksen mukaan meidän tulisi vältellä toisia koiria mahdollisimman paljon ja käydä lenkillä sellaiseen aikaan, ettei muita olisi liikkeellä. Seuraavat tunnit kurssilla kuitenkin sujuivat todella hienosti, koska koirakot olivat Tarmolle jo tuttuja, eikä ne enää jaksaneet kiinnostaa. Koulutuksen ulkopuolella homma ei kuitenkaan toiminut. Namit eivät vain olleet tarpeeksi suuri motivaattori meidän koiralle. Sitten osallistuttiin Arki tapa -kurssille. Eipä siitäkään sitten mitään apua ollut, sama toistui kuten aiemminkin… Päätin, että kokeillaan sitten jotain muuta. Ja sattumalta löysin ilmoituksen Pevi-koulutuksesta. Googlasin aiheesta ja katsoimme miehen kanssa videoita, joissa tehtiin ohituksia irti ym. Nauroimme melkein vedet silmissä, että meidän Tarmon kanssa ei tule koskaan onnistumaan sellainen. Koiraa ei voinut edes päästää irti, kun se häipyi. Tuli kyllä jonkun ajan päästä takaisin, mutta ei siis ollut turvallista touhua. Ensimmäisen neuvolatunnin (heinäkuussa) jälkeenkin olimme aika skeptisiä, mutta kuitenkin positiivisin mielin. Kouluttajan mielestä Tarmo ei kulkenut kovinkaan hyvin hihnassa. Tämä oli meille vähän yllätys, koska emme kokeneet sitä ongelmaksi. Hihnatunti muutti sitten kaiken, meidän sekä koiran ajatusmaailma muuttui täysin! Koko koulutuksen tulos on ollut siis se, että koira ei hypi vasten, ei tuhoa yksinollessa, kulkee vapaana (myös ohitukset onnistuu), pysyy pihoissa (aiemmin meni aitojen yli), ei vedä hepuleita sisällä, ei ota lapsemme leluja ja tuhoa niitä, kulkee hihnassa vetämättä (jopa reilu vuoden ikäinen tyttäremme voi taluttaa), ei lähde riistan perään, osaa leikkiä koirakavereiden kanssa hienosti (aiemmin näykki naamasta ja oli turhan raisu)… Siis uskomatonta, mutta totta! Saimme apua ja ratkaisut sellaisiinkin ongelmiin,joita emme edes tajunneet olevan olemassa. Tällä hetkellä meillä on 1 v 5 kk ikäinen amstaffi, joka on aivan huippu käytöksinen nuori mies. Voimme todellakin kulkea rinta rottingilla tällaisen super tyypin kanssa. Emme olisi ikinä voineet edes kuvitella, että Pevi-koulutuksella saataisiin tällaisia tuloksia aikaan! Olemme enemmän kuin tyytyväisiä Rosaan ja koulutukseen! Ja ikuisesti kiitollisia.


Tico

Sain ja hain ensimmäisen koirani Ticon heinäkuun lopussa 2015. Tico oli ihana fiksu ja kiltti pallero. Hän myös oppi hyvin nopeasti kaikenlaisia kivoja temppuja. Ajattelin, että kylläpä koiran koulutus on mukavaa. Murrosiässä alkoi jo näkyä pieniä merkkejä siitä, että kaikki ei ehkä tulekaan sujumaan niin auvoisesti. Tico mm. karkaili, puri, jos joku käsky ei häntä miellyttänyt, toisten koirien ohittaminen hankaloitui, haukkuminen lisääntyi. Se mikä kuitenkin eniten huolestutti, oli koiran jatkuva stressitila. Oli kuin Tico olisi mennyt koko ajan ylikierroksilla.

Olin yrittänyt kouluttaa Ticoa parhaani mukaan ja otin myös yhteyttä useampaan koiran kouluttajaan, joiden ohjeiden mukaan toimin. Valitettavasti tilanne ei suinkaan helpottanut, päinvastoin ja olin todella turhautunut, kun en tiennyt mitä tein väärin. Enää emme pystyneet ohittamaan edes ihmisiä räyhäämättä. Tiesin pevi-koulutuksesta jotain entuudestaan ja taas kerran etsin siitä tietoa netistä. Valitettavasti meidän lähellämme ei kouluttajaa ollut. Meni muutama päivä, kun töissä ollessani huomasin paikallisessa lehdessä artikkelin Rosasta ja Pevi-koulutuksesta Ruokolahdella. Tuijotin juttua epäuskoisena ja tietokoneelle päästyäni laitoin saman tien viestin Rosalle ja vuodatin kaikki viat, mitä koirasta löytyy.

Koulutus alkoi Ticon testaamisella ja— yllätys, yllätys, minulla on aivan normaali peruskoira, jolla on hyvä hermorakenne eli siis jotain aivan muuta, mitä kuvittelin. Olin todella onnellinen, kunnes totuus valkeni.. Vika onkin siis vain ja ainoastaan hihnan toisessa päässä. Olihan se kuitenkin helpotus. Perheemme oli siis rakastanut koiramme hermoraunioksi…Hyvä me!

Koulutus alkoi jääkaudella ja se oli aluksi todella vaikea – meille, ei koiralle. Kun kieltää ei saanut, meiltä meni ainoastaan kymmenen sukkaa, yksi hikinauha ja yksi muovinen ”joku”, jota emme ehtineet tunnistaa. Kaikkeen kuitenkin tottuu, myös Tico huomasi, että turha yrittää mitään ja huomiota ei heru jääkauden aikana.

Koulutuksen edetessä koira toimi hienosti (emäntä vielä opettelee…), välillä jopa epäilin koiran vaihtuneen. Lenkkeily vapaana sujuu loistavasti, Tico pitää hyvin kontaktia, ei karkaile, jos menee liian kauas, pysähtyy heti, käskystä. Tico on myös voinut olla vapaana meidän omakotitalon pihalla ensimmäistä kertaa eläissään. Ohittamiset sujuvat myös hyvin ja vielä paremmin ilman hihnaa. Olemme myös tehneet liikenteessä lenkkeilyä ilman hihnaa ja hyvin on tähän asti mennyt. Tosin… pahin kylän räyhääjä on vielä ohittamatta, mutta luottamus Ticoon on vahva. Harjoittelu jatkuu edelleen, etteivät hyvät opit mene hukkaan.

Summa summarum…Yksi koulutustapa sopii yhdelle, toinen toiselle ja meille pevi-koulutus oli se käänteentekevä juttu ja huikea muutos räyhäävästä rakista omistajaansa kunnioittavaan mallikelpoiseksi karvakasaksi tapahtui yhdessä kuukaudessa! Omistaja on onnellinen ja Tico on rauhoittunut, hänen ei enää tarvitse ottaa kantaakseen suunnatonta vastuuta laumasta, vaan hän saa olla ”vain” koira, joka nauttii laumanjohtajan rapsutuksista ja huomiosta silloin, kun hänelle niitä suodaan. Rosa on melkoinen epeli omalla alallaan ja koko meidän lauma kiittää lämpimästi!


Sirius

Pevikoulutusta meille suositteli tuttavamme, joka tiesi meidän haasteista ja hän kertoi, että heille on ollut koulutuksesta suurta apua.

Sirius on vajaa kaksi vuotias tanskandoggi ja meidän ensimmäinen kauan haaveiltu koiramme. Voitte varmaan kuvitella sitä rakkauden määrää mitä Sirius on osakseen saanut. Mutta siinäpä se ongelma onkin, kun sitä ei ole osattu antaa oikein.

Ongelmaksi minä koin sen, että Sirius meni eteenpäin kuin höyryveturi, leikkisi kaikkien vastaantulevien koirien kanssa innolla, siitä viis miten mie sielä narun päässä olin. Kuonopanta tuli käyttöön, jotta pärjäsin lenkeillä Siriuksen kanssa olematta muiden koirakkojen sylissä tai ojanpohjalla. Kuonopanta toi hieman pärjäämisen tunnetta miulle, mutta silti huomasin käyväni lenkeillä mielummin siihen aikaan, kun kadut olivat hiljaiset. Kuonopanta taas toi omia haasteita siinä, ettei Sirius voinut kyseistä kapistusta sietää ja yritti hangata sitä pois, joko minuun tai maata vasten. Lenkit eivät siis olleet kovin antoisia.

Pikku hiljaa myös Siriuksen korvat lakkasi kuulemasta ja Siriuksen sisälle saaminen oli vaikeaa, kun tuollaista jättiä ei tuosta vaan kaapata syliin ja kanneta sisälle. Piti siis varata tarpeeksi aikaa pissattamiselle, että varmasti ehti tapella Siriuksen sisälle ajoissa ettei myöhästy töistä. Naapurin kaunotar jos oli pihalla, niin se oli sata varma ettei meidän herra liiku aidan vierestä mihinkään. Mökilläkin sai hihnan kanssa hakea Siriusta rannasta, kun ei muuten tullut ja kerran myös mökkinaapurin pihasta.

Sirius on kovin ihmisrakas, mutta kyllä se inhotti ettei vieraat saanut olla hetkeäkään rauhassa ja syliin oltiin pomppimassa heti ovella.

Siriukseen ei toimi namit, koska ne sylkäistään lattialle, naksutin on ihan turha kapistus ja netissä käyty koulutus oli ihan turhaa.

Tuttavani suositteli pevikoulutusta meille ja kertoi, kuinka he ovat saaneet siitä apuja. Kaiken lisäksi koulutus järjestetään viikonloppuna, jolloin meillä oli mahdollista osallistua!

Pevitestiin lähdin hieman ristiriitaisissa ajatuksissa, koska olinhan mie lukenut pevikoulutuksesta netistä. Kysyin vielä tuttavaltani etteihän se varmasti ole mikään koiranrääkkäys koulutus. Tuttavani vastasi , että enemmänkin se on omistajan kouluttamista ja opettamista puhumaan koiralle koiraa.

Jo se miten Rosa pevitestissä puhui ja kertoi asioista rauhoitti miun mieltä ja myös palaute, jonka sain oli itseasiassa juuri sellainen mitä odotinkin.

Mielestäni koulutus oli omalla tavallaan rankka ja rankin asia koulutuksessa oli oma tila jääkauden aikana. Mutta se taisi olla rankka miulle, ei Siriukselle.

Se miten Rosa selitti ja demonstroi tilanteet ja koiran käyttäytymisen avasi miulle asioita paljon. Ennen ”kuristuspanta” oli miulle ihan ehdoton ei kapistus, mutta kun ite sai tuntea miltä se nypäytys tuntuu ja miten sen on tarkoitus olla koristeena. Ettei tarkoitus ole juosta koiran perässä kieli ulkona ja hihna kireenä.

En olisi ikinä uskonut, että näin pienessä ajassa tulee näin suuria muutoksia. Olin ihan varma ettei Sirius tule ohittamaan koiria vapaana. Olin varma myös siitä, että kun Siriuksen päästää vapaaksi, niin se katoaa samantien jättäen vain pölypilven taakseen, mutta Sirius kävelikin nätisti vieressä tai vähän matkan päässä vilkuillen taakse.

Mitä koulutus meille antoi?

Ymmärrystä
Kehonkielen tulkitsemista
Ihania lenkkihetkiä ilman tappeluita tai kuonopantaa
Siriuksen korvat kuulee (jopa silloinkin, kun naapurin kaunotar on pihalla)
Itsevarmuutta
Luottoa siihen, että voit irroittaa hihnan lenkillä ilman, että Sirius karkaa
Vieraat saavat ”rauhan”
Oikeanlaisen rakkauden osoittamista
Onnellisen koiran ja omistajat
Uusia koiraihmisiä elämään
Onnistumisen kokemuksia
Uskaltamista haastaa itsensä ja Siriuksen
Ohitukset ilman ongelmia

Rosan tyyli kouluttaa on aivan ihana, rakastava ja ammattitaitoinen. Kiitos!

 


Domino

Lähtötilanne meillä ennen Pevi-koulutusta: Domino energinen, iloinen ja voimakastahtoinen doggi-nuorukainen, joka pian lähestyy kahta ikävuotta. Emäntä höveliäkin hövelimpi doggejaan palvova ja haliva pehmoemo. Meillä niin tuttuja ja usein toistuvia tilanteita niin lenkillä kuin näyttelyissäkin olivat innokkaan koiran parimetriset hypyt ilmaan ja tempoilut hihnassa sinne tänne. Domino ikään kuin ”huuteli” ympäristölleen: ”mie olen täällä, mie olen täällä ihanaa siekin oot siellä!”. Emännällä kipeytyivät kädet ja koko kroppa innosta loikkivan koiran takia. Koiran kanssa meneminen alkoi olla työlästä ja tuskaista ja turhauttavaa. Aloin uskoa jo siihen, kun minulle doggi-ihmiset sanoivat, että harlekiinille käytös on ihan normaalia ja kuuluu asiaan. ”Kyllä se siitä rauhoittuu..5-6vuotiaana..kait”. minulle hymyillen ja vähän lohduttavasti sanottiin. Epätoivo alkoi nostaa päätään.Onneksi lösyin Rosan sivut fb:stä ja sitten alkoi emännän ja myös isännän käytöskoulu. Koulutus oli antoisaa mutta myös haastavaa. On todella vaikeaa oppia pois vanhasta ja siitä, että koira on koira ja siltä tulee vaatia asioita. Olen oppinut jämäkkyyttä ja alkanut ymmärtämään koirien elekieltä. Olen tajunnut, että tässä hommassa en ikinä ole valmis. Rosalla on auktoriteettia ja heittäytymisen taitoa- sitä minä vasta opiskelen. Ilman Rosaa ja koulutuksen käyneitä koirakkoja ja harjoitteluhetkiä olisin varmasti liuennut takaisin vanhaan. Nyt Domino on rauhallisempi ja kuuntelee. En olisi puoli vuotta sitten uskonut että Domino kävelee vapaana ja hallitusti minun vierelläni ja menee käskystä takaisin autoon, kun oli karannut sieltä ensin. Se on mahdollista – kaikki on mahdollista, kun uskoo itseensä ja käy Pevi-koulutuksen Rosalle suuri kiitos olet tosi ammattilainen!

 

Olisiko sinun tarinasi seuraava? 🙂